JÄRVENLASKU
KALASTUS
    Jokamiehen kalasaunat ja kalavedet
VESILIIKENNE
UITTO

JÄRVENLASKU

Jo 1700-luvulla käynnistyi maassamme useita järvenlaskuhankkeita, joiden tarkoituksena oli saada lisää kipeästi kaivattua viljelysmaata. Kaskimaiden tuottokyky oli alkanut ehtyä eikä luonnonniityiltä saatu karjanrehu enää riittänyt kasvaneeseen tarpeeseen. Valtiovalta tuki hankkeita niin, että myönsi soiden ja muun joutomaan, myös vesijättömaan raivaajille viljely- ja omistusoikeuden sekä verovapauden raivaamilleen tiluksille.

Tuolloin virisivät myös Höytiäisen ympäristön asukkaiden keskuudessa ensimmäiset ajatukset ja yritykset lisämaan hankkimiseksi laskemalla järven pintaa. Samalla toivottiin päästävän eroon toistuvista tulvista Viinijoella, jonka kautta Höytiäinen laski Viinijärveen.

1850-luvulla alettiin tehdä laskelmia Höytiäisen erilaisista laskuvaihtoehdoista. Sopivimmaksi todettiin n. 6 km pitkän kanavan kaivaminen Pyhäselkään, jonka pinta lainehti lähes 21 m Höytiäistä alempana. Kanavan kaivaminen aloitettiin huhtikuussa 1854 ja kaivutyö saavutti Höytiäisen eteläisimmän lahdenpohjukan v. 1856. Syksyllä 1858 kanavan yläpäähän rakennettiin kaksi patoa, joilla säädeltiin veden virtausta ja annettiin virtaavan veden syövyttää ja laajentaa kanavaa ihmisen apuna. Vesi alkoi kuitenkin tihkua ohi hiekkamaahan rakennettujen patojen ja heikentää maaperää niiden ympärillä. Elokuun 3.-4. päivänä 1859 padot lopulta murtuivat ja Höytiäisen vedet ryöstäytyivät valtoimenaan kohti Pyhäselkää. Parin viikon kuluessa Höytiäisen pinta laski 7,5 m, kunnes kanavan pohjasta paljastui kallio, johon purkaus pysähtyi. Paikalle syntynyttä Puntarikoskea perattiin seuraavana vuonna vielä niin, että vedenpinta laski kaikkiaan 9,5 m.

Karjalan mereksi kutsuttu Höytiäinen, jonka selkä oli aiemmin sisävesiemme laajimpia ulapoita, oli supistunut pinta-alaltaan noin kolmanneksella. Yli aarin laajuisten saarten määrä lisääntyi 130:stä 516:een, vaikka monet vanhat saaret kasvoivat kiinni mantereeseen. Maata paljastui kaikkiaan 15 700 hehtaaria, pääosin järven matalista pohjois- ja luoteisosista. Alue jaettiin 165:n järvenlaskuun osallistuneen talon kesken, joista valtaosa sijaitsi kuitenkin järven itärannalla. Siksi parhaille niittymaille Polvijärven puolelle tulikin aikanaan runsaasti uutta asutusta kontiolahtelaisista kylistä. Peltoa vesijättömaalle raivattiin vuosikymmenten kuluessa yli 6500 hehtaaria, josta yli 5000 hehtaaria Polvijärven kunnan alueelle.


Höytiäisen kartta ennen järvenlaskua ja sen jälkeen

Silminnäkijän kertomus järven purkautumisesta

Kaunokirjallinen kuvaus "luonnon karkumatkasta"


KALASTUS

Järvenlaskulla oli vaikutuksia myös Höytiäisen kalastukselle. Runsas kalakanta sai asuin- sijakseen järven, jonka vesitilavuus oli enää vajaa puolet entisestä. Vesien sekoittuminen ja liikkumisen hankaluus veden alta paljastuneella rantavyöhykkeellä haittasivat kuitenkin kalastusta useita vuosia laskun jälkeen, vielä nälkävuosinakin 1866-67. Joidenkin kalalajien kantoja järvenlasku heikensi. Taimenkanta romahti, nieriä hävisi kokonaan, kuten myös harjus myöhemmin 1940-luvulla, mutta kaikki lajit on saatu istutuksilla palautettua Höytiäiseen.

Kun vesijättömaita alettiin asuttaa 1800-luvun lopulla, tuli kalastuksesta tärkeä toimeentulon lisä monelle pientilalliselle. Asutus levisi vuosisadan vaihteessa myös muutamiin saariin, Teerisaareen, Ruopansaareen, Jouhteniseen, Kintaiseen ja Varpasaareen. 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin saakka kalastus oli osa omavaraistaloutta; kalaa pyydettiin parhaina pyyntiaikoina varastoon ja säilöttiin niukempia aikoja varten tai vaihdettiin muihin tuotteisiin. Kun raha vähitellen vakiintui maksuvälineeksi, siirtyivät useimmat pienimuotoisempaan kotitarvekalastukseen, kun taas joillekin kalastuksesta tuli ammatti. Höytiäisen ammattikalastuksen voimistumista 1910-20-luvuilla edesauttoivat parantuneet kulkuyhteydet, jotka mahdollistivat kalan markkinoinnin paikallisen asutuksen lisäksi läheisiin asutuskeskuksiin, Joensuuhun ja Outokumpuun.

Taloudelliselta merkitykseltään tärkeimpiä Höytiäisen saaliskaloja on ollut muikku, jonka kannat ovat kuitenkin vaihdelleet rajustikin. Pitkiä muikkukatojaksoja ovat olleet koko 1950-luku sekä vuodet 1964-1978. Viimeisin kato alkoi v. 1991 ja jatkuu edelleen. Muikkua on pyydetty sekä verkolla että nuotalla, 1980-luvulta alkaen myös troolaamalla. Muita tärkeitä pyyntikohteita ovat olleet taimen, siika, made, hauki, lahna, ahven, kuore ja särki. Pyyntivälineistä ovat perinteiset nuotta-, rysä- ja sulkupyydykset sekä syöttikoukku - ja pitkäsiimapyydykset lähes väistyneet verkko- ja katiskapyynnin, pilkkimisen ja uistelun tieltä.


Kalajuttu Teerisaaresta


Jokamiehen kalasaunat ja kalavedet

Tukikohdiksi hyvien kalavesien äärelle rakennettiin pieniä, kivikiukaalla lämmitettäviä mökkejä, kalasaunoja, koska varsinkin ammattimainen kalastus edellytti kausiasumista järvellä. Kalasaunojen jäännöksiä on löydetty myös ajalta ennen järvenlaskua Teerisaaresta ja Jouhtenisesta. Ainutlaatuiseksi Höytiäisen kalasaunakulttuurin tekee saunojen laaja yhteiskäyttöoikeus ja myöhäinen ajankohta. Höytiäisen kalasaunat olivat alusta pitäen kalastajien yhteisessä käytössä, vaikkakin saunojen rakentajilla oli niihin aluksi jonkinlainen etuoikeus. Muualla omistajayhteisöt antoivat kalasaunoja yleiseen käyttöön useimmiten vain tilapäisesti.

Kalasaunat jäivät pois käytöstä muualla Suomessa 1900-luvun alkupuolella, mutta Höytiäisellä niitä edelleen rakennettiin. Höytiäisen saarissa oli enimmillään 1930-40-luvuilla 14 kalasaunaa, joista retkeilijöiden ja kalastajien vapaassa käytössä on vielä tänäänkin seitsemän.

Myös järvenlaskun myötä syntyneen selkäsaariston ranta- ja vesialueet ovat olleet poikkeuksellisen laajassa yhteiskäytössä. Kun kylien kalavesien rajoja määriteltiin 1900-luvun alussa, otettiin rajankäyntitoimituksessa huomioon silloisen lainsäädännön mukaisesti vain isojaon aikaiset rannat järvenlaskua edeltäneeltä ajalta eikä vesijättömaille tullut jaossa lainkaan kalavesiä. Höytiäisen tapakulttuuri on kuitenkin suosinut yhteisnautintaa ja Höytiäisellä ovat saaneet kalastaa niin vanhan kuin uudenkin maan asukkaat viranomaisten vetämistä rajaviivoista välittämättä. 1950-luvulla kalavedet siirtyivät kalastuskuntien hallintaan, mutta yhteiskäyttöperinne on heijastunut niidenkin päätöksentekoon.


Kalasaunojen rakentamisesta ja tapakulttuurista


VESILIIKENNE

Ennen autoliikenteen yleistymistä Höytiäinen oli tärkeä kulkuväylä niin henkilö- kuin tavaraliikenteessäkin. Esim. kirkkomatkoja järven yli Kontiolahdelle on tehty kesäisin kirkkoveneillä ja talvella viitoitettuja jääteitä pitkin hevosella.

Ensimmäinen sisävesilaiva Höytiäiselle saatiin v. 1895, jolloin höyryalus "Höytiäinen" aloitti liikennöintinsä, aluksi ilman säännöllistä aikataulua. Parin vuoden kuluessa laivan reitit ja aikataulut vakiintuivat ja siitä tuli tärkeä yhteys Kontiolahden, Polvijärven ja Juuan kuntien välille ja myös Joensuuhun; pysähtyihän laiva myös Puntarikoskella.

Laivaliikenteen loppuminen väliaikaisesti vuosisadan alussa vaikeutti huomattavasti järven ympäristön asukkaiden, varsinkin polvijärveläisten liikkumista ja tavarankuljetusta. Uusi "Höytiäinen" alkoi kuitenkin liikennöidä järvellä 1910-luvulla ja 1920-luvulla aloitti Kontiolahden ja Polvijärven välillä myös "Telkkä"-niminen höyrylaiva.

Rautatien valmistuttua v. 1928 Kontiolahden satamaan muuttui yhteys Joensuuhun entistä sujuvammaksi. Laivaliikenne Höytiäisellä päättyi kuitenkin jo seuraavana vuonna linja-autoliikenteen yleistymisen takia. Myös pienveneisiin oli moottoreita alkanut ilmestyä jo 1910-luvulla, mikä helpotti ratkaisevasti varsinkin ammattikalastajien elämää.

Nykyisin ammattimaista vesiliikennettä harjoittavat matkailuyrittäjät, jotka järjestävät risteilyjä Höytiäiselle Polvijärven Huhmarista ja Kontiolahden satamasta.


Muistoja laivaliikenteen alkuajoista Höytiäisellä


UITTO

Höytiäisellä on kuljetettu puuta uittamalla 1900-luvun alkuvuosilta 1970-luvulle saakka. Uitto kulki järven pohjoisosan lahdilta Puntarikoskelle ja Kontiolahden satamaan, jossa toimi vuosisadan alkupuolella sahalaitos. Aluksi puu uitettiin irtotukkeina, jotka koottiin puomien avulla ns. pyrääksi. 1930-luvulle saakka pyräitä hinasivat hevos- eli vorokkiponttuut. Uitto järven päästä päähän saattoi kestää pari viikkoa.

1930-luvulla hevosvoiman korvasivat hinaajiksi, ns. varppilaivoiksi muutetut "Telkkä" ja "Höytiäinen", jotka olivat aiemmin olleet tavara- ja matkustajaliikenteessä. Nippu-uittoon siirryttiin 1950-luvulla, jolloin Puntarikosken voimalaitos rakennettiin. Tukkinippuja Höytiäisellä hinasi "Aaro". 1970-luvulla puunkuljetus siirtyi vesiltä maanteille.

1940- ja -50-luvuilla Höytiäisen puutavaraliikennettä lisäsi VAPO, joka hankki ja kuljetti polttopuuta Kontiolahden sataman kautta. Satamassa toimi kaksi VAPO:n rakennuttamaa proomua, "Jukka" ja "Timo", jotka kuljettivat halkolasteja eri puolilta Höytiäistä. Halot oli ajettu jo talvella sopiville lastauspaikoille. Polttopuuksi sopivia koivutukkeja tuotiin satamaan myös uittamalla. Sinne oli tätä tarkoitusta varten rakennettu "ropotti", joka katkoi ja halkaisi tukit ja siirsi halot suoraan rautatievaunuun.


Lähteet:
Lappalainen, Ari: Kalastuskulttuuri muuttuvassa yhteiskunnassa (1998)
Pihlatie - Vesajoki - Lappalainen - Hottola: Höytiäinen (1997)
Ryyppö, Liisa: Kontiolahden historia (1984)
Vatanen, Matti: Kotiseutuni Kontiolahti (1989)
Vesajoki, Heikki: Höytiäisen vesijättömaa (Terra 1983 : 4)