JÄRVIALTAAN KEHITYS
    Jääkaudesta järvenlaskuun
    Järvenlaskusta tähän päivään
HÖYTIÄISEN VESI
KASVILLISUUS
    Mannerrantojen kasvillisuus
    Saarten kasvillisuus
    Vesikasvillisuus
RANTOJEN ELÄIMISTÖÄ
SUOJELUALUEET



JÄRVIALTAAN KEHITYS


Jääkaudesta järvenlaskuun

Höytiäinen kuuluu karjalaisen liuskevyöhykkeen geosynkliinialtaaseen, jonka alueella yleisin kivilaji on hienojakoista kiilleliusketta eli fylliittiä. Liuskeisuuden suunta on järvialtaan pituusakselin mukainen eli luoteesta kaakkoon. Usein nämä liuskepatjat ovat myös jyrkästi itään tai länteen viettäviä.

Kallioperustan ohella järven piirteisiin ovat vaikuttaneet jäätiköitymiset. Jää kulutti rikkonaiset kohdat syvänteiksi, kun taas ehyimmät ja kovimmat kohdat jäivät näkyviin kalliosaarina. Höytiäisen eteläosilta, nykyisen Jaamankankaan linjalta, mannerjäätikkö alkoi vetäytyä runsaat 10 000 vuotta sitten. Sulamisvesien kuljettamasta ja kasaamasta hiekasta, sorasta ja kivistä syntyivät Jaamankankaan ja Kontioniemen harjumuodostumat.

Mannerjäätikön sulava reuna saavutti Höytiäisen pohjoispään noin 9700 vuotta sitten. Maankohoamisen seurauksena Höytiäinen kuroutui itsenäiseksi järveksi noin 9500 vuotta sitten. Kuroutumisen jälkeen maa kohosi luode - kaakkoissuunnassa siten, että järvialtaan luoteisosassa veden pinta vähitellen aleni. Hitaamman maankohoamisen puolella kaakossa vedenpinta sen sijaan kohosi ja rantaviiva perääntyi. Ennen järvenlaskua veden pinta oli alentunut järven pohjoispäässä 4-5 metriä, kun taas järven eteläpäässä vesi oli kohonnut 10-11metriä Jaamankankaan rinteille peittäen alleen rantasoita ja -metsiä.

Höytiäisen laskun synnyttämä, Jaamankankaan halkaiseva lasku-uoma ja sen purkauslaakson paljaat rinteet ja tarjosivat tutkijoille oivan kohteen selvittää tämän reunamuodostuman rakennetta. Toisaalta veden alta paljastuneet maat toivat uutta tietoa järvialtaan kehityksen vaiheista. Varhaisimmat tutkijat saapuivatkin paikalle heti järvenlaskun jälkeen. Väinö Auer ja Matti Sauramo ratkaisivat 1920-luvulla lopullisesti paljastuneiden eloperäisten kerrostumien eli "kuolleiden metsien" arvoituksen. Höytiäisen sekä järvenlaskua edeltänyt että sen jälkeinen kehitys on luettavissa esimerkiksi Kontiolahden Vierevänniemen rakenteista.



Järvenlaskusta tähän päivään

Järvenlasku pudotti vedenpintaa 9,5 metriä ja paljasti yhteensä noin 15 700 hehtaaria vesijättömaata järven ja saarten ympäriltä. Altaan vesimäärästä purkautui yli puolet, noin 3000 milj. m³. Lasku-uoman siirtyminen siihen osaan järveä, jossa maankohoaminen oli hitaampaa, merkitsi muutosta aiempaan kehitykseen: vedenpinnan hidas aleneminen altaan pohjoisosassa ja kohoaminen altaan eteläosassa muuttui vedenpinnan hitaaksi alenemiseksi koko järvialtaassa. Tätä jatkui Puntarikosken valjastamiseen saakka v. 1957-58, minkä jälkeen maankohoamismekanismi ei enää ole säädellyt vedenpinnan muutoksia.



Mantereen vesijättömaa

Järvenlaskun yhteydessä uutta maata paljastui mantereelle keskimäärin 350 metrin leveydeltä, laajimmillaan jopa 5 kilometrin leveydeltä pohjoisten lahtien perukoissa. Monet entisistä saarista, kuten Kinahmonsaari, Jängänsaari ja Ruvassaari, kasvoivat kiinni mantereeseen.

Höytiäisen kartta ennen järvenlaskua ja sen jälkeen

Järven pohjoisosissa paljastuneet maat olivat liejuisia kivikoita ja savikoita, etelärannoilla kivikoita ja hietikoita. Suurin hietikko, noin puolen kilometrin levyinen ja lähes kolmen kilometrin pituinen Venejoen lentohietikko, syntyi Höytiäisen itäsivulle.

Uusien rantojen syöpyminen oli alussa nopeaa ja harjuisten rantojen vyöryvät töyräät olivat tavallinen näky Höytiäisellä 1950-luvulle asti, jolloin veden säännöstely aloitettiin. Rantojen kulumista hidastavat rantojen edustalle muodostuneet hiekkasärkät ja niille vähitellen levittäytyvä kasvillisuus.



Saaret
Uudet saaret

Nykyisen Höytiäisen saarista suurin osa syntyi järvenlaskun yhteydessä. Kokonaan uusia saaria ja luotoja syntyi satamäärin. Uudet saaret ovat yleisimmin jään muovaamien kourujen ja uurteiden kirjomia kalliosaaria ja -luotoja. Höytiäiselle tyypillisiä ovat ns. "sianselät", luodot, jotka ovat jään kulutussuunnan mukaisesti koillisosaltaan silokalliota, kaakkoisosistaan louhikkoisia ja rosoisia. Tähän ryhmään kuuluvat mm. Tarmanluodot, Puolimatkankalliot, Jänissaaret ja Iso-Rettelö.

Järvenlasku paljasti myös harjusaaria, osittain jopa kokonaisen harjujakson, joka ulottuu Kunnasniemeltä Kinahmon Koronniemeen Hiekkasaarten (Leipäluoto ja Hanhiluoto) muodostamana ketjuna. Harju- ja somerikkosaarten sivuille järvenlaskun jälkeiset rantavoimat kuluttivat vyörytörmiä, saarten laet taas ovat tasaisia vanhan Höytiäisen tyrskyjen ja jääntyönnön jäljiltä.
Osa uusista saarista oli maaperältään moreenia. Matalimmissa moreenisaarissa oli jäljellä runsaasti hienojakoista ainesta, johon kasvillisuuden oli helppo juurtua. Nämä ruoho- ja lehtipuuvaltaiset "laidunsaaret" (esim. Metsäluoto), syntyivät yleisimmin Höytiäisen pohjoisosiin.



Vanhat saaret

Järvenlaskun seurauksena vanhojen saarten pinta-ala moninkertaistui. Näistä suurin on ennen järvenlaskua vain noin hehtaarin kokoinen, järvenlaskun jälkeen 6 km²:n suuruinen Teerisaari. Höytiäisen saariston tekevät ainutlaatuiseksi järvenlaskun synnyttämät ns. kaksikerroksiset saaret, joissa vesijättömaa reunustaa lierin tavoin keskellä kohoavaa vanhaa saarta. Nämä vanhat osat ovat olleet vedenpinnan yläpuolista kuivaa maata lähes koko jääkauden jälkeisen ajan. Tuhansien vuosien kehityksen seurauksena ne ovat joko silokalliota (esim. Kaisku), järven pohjoisosissa huuhtoutumatonta moreenia (esim. Kintainen, Teerisaari), tai harjumaastoa (esim. Jouhteninen).

Yleistä paljastuneelle "uudelle maalle" on maaperän huuhtoutuneisuus, mikä ilmenee runsaina kallio-, lohkareikko-, kivikko- ja hiekkapintoina. Järvenlaskun paljastamat massiiviset rantamuodot ovat yhä selvästi nähtävissä, koska niiden hiekka- ja kivikkopintoja ei kasvillisuus ole vielä ehtinyt sitoa. Harjusaarista vanhan rannan muodot erottuvat yleensä selväpiirteisesti rantatörminä. Moreenisaarten vanhoja rantoja reunustaa tavallisesti lohkarevyö, jonka takana järven jään laajenemisliike sään vaihtelujen yhteydessä on puristanut maan makkaramaiseksi palteeksi. Lohkarevöiden edustalla levittäytyy usein pyöreistä kivistä koostuvat huuhtoutuneet eroosioterassit eli "pirunpellot". Tyrskyjen ja virtailujen mukana hienoa ainesta kulkeutui saarten suojaisiin osiin hiekkapoukamiksi ja särkiksi. Höytiäisen vanhan rannan kivikoilla melko yleinen näky ovat järven jään kuljettamat kivet, "kulkurikivet", joiden jäljessä on maastoon piirtynyt kulku-ura.


Lähteet:
Pihlatie, Matti., Vesajoki, H., Lappalainen, A.., Hottola, P.,(1997): Höytiäinen
Vesajoki, Heikki: Höytiäisen kehitys jääkaudesta nykypäivään ( Pohjois-Karjalan luonto 1978)
Vesajoki, H., Kilpiäinen, A. (1992) : Höytiäisen saaristo




HÖYTIÄISEN VESI

Höytiäisen reitin vesistöalue sijaitsee pääosin Polvijärven, Kontiolahden ja Juuan kuntien alueilla. Vesistöalueen pinta-ala on 1460 km², josta Höytiäisen järvialtaan osuus on noin viidennes. Metsien osuus on 65%, pellon 11% ja suon 24% maa-alasta.

Järvi on yllättävän syvä, keskisyvyys on noin 12 m, vaikka vedenpinta aleni järvenlaskun yhteydessä yli 9 metriä. Selkäveden alueella on mitattu muutamia yli 50 metrin syvänteitä. Järven suurin syvyys on 59 metriä. Syvyyseroista johtuen Höytiäinen saa jääpeitteensä eri aikoihin. Pohjoisen alueen matalat lahdet jäätyvät yleensä jo marraskuussa. Vastaavasti eteläosan selkävesi jäätyy vasta joulukuun puolella ja jäät lähtevät toukokuun puolivälissä.

Höytiäisen eteläisellä selkäalueella vesi on kirkasta ja niukkaravinteista, pohjoisosien kolme matalaa lahtea ovat humuspitoisia ja reheviä. Niiden luontaista rehevyyttä lisää maatalouden ja ojituksen aiheuttama kuormitus. Myös yhä lisääntynyt loma-asutus kuormittaa järveä. Suuresta vesitilavuudesta ja valuma-alueen pienuudesta johtuen järvelle on ominaista veden hidas vaihtuvuus (6,5-7 vuotta), mikä tekee järvestä likaantumiselle alttiin. Valtakunnallisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Höytiäisen selkävesialue on laadultaan erinomaista ja suurin osa lahtialueita hyviä. Tyydyttäviä tai välttäviä ovat Rauanlahti ja Kaianlahti.

ks. linkit


Lähteet:
Kontiolahden ympäristöohjelma (2001)
Mononen, Paula (1992) : Höytiäisen reitin vesistöalueen tila ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1878-1990
Pihlatie, M., Vesajoki, H., Lappalainen, A., Hottola, P. (1997): Höytiäinen.




KASVILLISUUS

Mannerrantojen kasvillisuus

Höytiäisen rantaluonnolle on leimallista kaksijakoisuus, joka ilmenee pohjoisosien peltoaukeina ja toisaalta etelä- ja itäosien karuina kankaina.

Parhaat niityt syntyivät pohjoisten lahtien paljastuneille savikoille ja hietikoille. Vetisille lietteille ja savikoille ilmaantui aluksi kortetta ja saraa, ylävämmille maille harvakseltaan puna-apilaa. Vähitellen myös paju-, leppä- ja koivuvesaikot valtasivat maatumia lukuun ottamatta parhaita heinäaloja, joita niitettiin säännöllisesti. Kuivempien niittyjen yleisimpiä heinälajeja olivat nurmilauha, nurmirölli ja niittynurmikka. Hedelmällisillä vesijättömailla heinää niitettiin suuret määrät sekä karjan ravinnoksi että kuivikkeeksi lantanavetoissa.

Hyvätuottoiset vesijättömaat sopivat laiduntamiseen ja loivat siten edellytykset karjatalouden kehitykselle. 1970-luvulle tultaessa vesijättömaiden peltoala oli noussut yli 6500 hehtaariin, josta Polvijärven osuus ylitti 5000 hehtaaria. Vesijättömaista on nykyisin noin 40% peltoa.

Etelässä Höytiäinen rajoittuu Jaamankankaan harjumuodostumaan, jonka edustalle järvenlasku paljasti kivikoita ja hietikoita. Metsäkasvillisuus on valtaosin kuivaa mäntyvaltaista kangasmetsää, kosteammilla ja ravinteikkaammilla hietamoreenimailla tavallisesti kuusi- tai koivuvaltaista kangasmetsää. Kivisillä vesijätöillä kasvillisuus on harvaa käkkyrämännikköä, myös kuusten erikoisia kasvumuotoja eli oksaversoista kasvaneita "kuusiperheitä" tavataan (Hirviranta). Hiekkapohjilla lähellä nykyistä rantaa puusto sitä vastoin saattaa olla hyvinkin kookasta. Järvenlaskun paljastamista hietikoista suurin, Venejoen lentohietikko, syntyi järven itäosaan. Niukimmillaan kasvillisuus on täällä yhtenäistä poronjäkäläkasvustoa.



Saarten kasvillisuus

Höytiäisen saaristoa voidaan yleisesti ottaen luonnehtia karuksi. Järvenlaskun seurauksena jakautumien "vanhaan" ja "uuteen" maahan tekee saaristosta ainutlaatuisen. Vanhan saaren metsät poikkeavat huomattavasti nuorista vesijättömaista, jotka ovat kasvillisuudeltaan vielä kehityksensä alkuvaiheessa.

Vanhoja, kaksikerroksisia saaria ovat mm. Jouhteninen, Kaisku, Kintainen, Laitasaari, Munatsu, Sikosaari, Varpasaari ja Teerisaari. Hakkuilta säästyneet vanhat saarten osat ovat usein tuoretta kangasmetsää. Kangasmetsä vaihtelee karuhkoista kanerva- ja puolukkatyypin mäntykankaista varjoisten pohjoisrinteiden ja suppien mustikkatyypin sekametsiksi. Saarten rehevimpien osien aluskasveja ovat mm. riidenlieko, metsäalvejuuri, vadelma, metsäimarre, kielo, vanamo, yövilkka, sudenmarja, valkolehdokki ja talvikit. Vanhojen saarten kasviharvinaisuuksista mainittakoon Jouhtenisessa kasvavat metsälehmukset jäänteenä jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta sekä valkokukkainen kanerva. Lehdoissa kasvaa paikoin myös melko harvinaista mustakonnanmarjaa.

Vanhoja saarten osia reunustavat huuhtoutuneet vesijättömaat lohkarevöineen ja kivikkoterasseineen. Näiden kallio-, kivikko- ja hiekkapintojen puusto on tyypillisesti kitukasvuista, runsasoksaista mäntyä. Kuusia on vesijätöillä yllättävän vähän, erikoisuutena löytyy oksaversoista lisääntyneet "kuusiperheet" mm. Jouhtenisesta ja Laitasaaresta. Lohkareikkoja ja kivikkoja verhoavat karuimmillaan poronjäkäläkasvustot.

Kivipinnoilla kasvavat yleisesti muutkin jäkälät, kuten torvi-, tina-, rupi- , napa, laaka- ja karttajäkälät. Vesijättökivikoiden ja -hietikoiden muita tyypillisiä aluskasveja ovat seinäsammal, variksenmarja, sianpuolukka, puolukka ja paikoin myös muualla jokseenkin harvinainen sarjatalvikki. Kasvillisuus lisääntyy kuitenkin nykyistä rantaa kohti, ja rannan tuntumassa kasvaa usein kookkaita mäntyjä, koivuja ja haapoja. Vesijättömaan kosteita alanteita taas peittävät rehevät saniaista kasvavat harmaaleppätiheiköt, esim. Munatsun vesijättölehdot. Muualla yleinen tervaleppä sen sijaan puuttuu lähes tyystin Höytiäisen rannoilta.

Uusista saarista kallioluodot ja harjusaaret ovat karuimpia. Harjusaariin kuuluvat Hiekkasaaret (Leipäluoto-Hanhiluoto), tyypillisiä kallioluotoja ovat Jussinluoto, Puolimatkankalliot, Tarmanluodot ja Surmaluoto. Tyyppilajeja ovat kitukasvuinen mänty, puolukka, sianpuolukka, variksenmarja, poronjäkälät ja kivisammaleet. Silokallioilla viihtyvät poronjäkälän lisäksi monet muut jäkälät kuten tina-, rupi- ja napajäkälät. Heinäkasveja on niukalti. Kalliosaarten ja luotojen kasvillisuutta rikastuttavat kosteiden painanteiden ja kalliokolojen rahkasammaleet, karhunsammaleet, suopursut, sarat ja luhtalajit kuten luhtakastikka ja monitähkävilla.

Uusien saarien joukossa on myös matalia ja reheviä lehtipuuvaltaisia, runsaasti heinää ja ruohoa kasvavia ns. laidunsaaria, joita on nimensä mukaisesti käytetty laidunnukseen. Tyypillisin laidunsaari on Kintaisen saaristoon kuuluva Metsäluoto, jolla kasvaa vanhaa mutkarunkoista ja runsashaaraista koivikkoa. Kintaisen edustan saarien lisäksi kasvistoltaan laidunsaarityyppisiin saariin luetaan Teerisaari ja sen lähisaaria. Aluskasvillisuutena on mm. metsälauha, metsä- ja korpi-imarre, vadelma, mesiangervo, metsäalvejuuri, karhun- ja koiranputki, niittynätkelmä, isotalvikki, katinlieko, koiranheinä, valkolehdokki ja sudenmarja. Harvinaisuutena mainittakoon siperiansinivalvatti.



Vesikasvillisuus

Höytiäisen eteläosien ja selkävesien saarten kivikkoiset ja hiekkaiset rannat ovat kasvillisuudeltaan hyvin niukkoja. Vesikasvillisuuteen kuuluu puhtaan ja karun veden ilmentäjiä, kuten järvisätkin ja nuottaruoho. Kirkasvetisen selkäsaariston suojaisimmissa ja matalissa lahdissa ja poukamissa on kuitenkin järviruoko- ja järvikortekasvustojen lisäksi myös runsasravinteisuutta suosivia lajeja, kuten ahven- ja uistinvitaa, rantapalpakkoa, keiholehteä, osmankäämiä ja kurjenmiekkaa.

Selkäveden eteläosien ranta- ja vesikasvustoltaan runsaita alueita ovat Vierevänniemen vesijättöhiekalle syntynyt luhta ja Kintaisen länsisivustalla sijaitsevat Pulkinluoto ympäristöineen sekä Kintaisen itärarannan luhtapoukamat. Kintaisen vesillä järvikortteen seassa tavataan mm. ahven- ja uistinvitaa, keiholehteä, vesitatarta, rantapalpakkoa ja osmankäämiä. Suurten-Rettelöiden saarten edustalla on harvinaisen suuri kurjenmiekkakasvusto.

Pohjoisosan kolme runsassaarista ja matalaa lahtea ovat luontaisesti sameita ja ravinteikkaita. Rehevyyttä lisäävät rantapelloilta huuhtoutuvat ravinteet ja valumajokien ojitetuilta suoalueilta tuomat humusaineet. Erityisen reheviä ovat Kaianlahti, Ruvaslahti ja Rauanlahti. Runsaat ruovikot sekä vita- ja ulpukkakasvustot ovat yleisiä. Rehevimmissä matalikoissa viihtyvät myös osmankäämi, keiholehti, suomenlumme ja jopa kilpukka ja vesiherne. Suojaiset ruovikot ovat otollisia elinympäristöjä sekä kaloille että vesilinnuille. Ruvaslahti, Puhakanlahti ja Teerisaaren Sisuslahti kuuluvatkin valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan.

Höytiäisen järviluontoa rikastuttavat saarten lukuisat idylliset, usein ulpukoita kasvavat lammet luhtarantoineen. Näitä "sisäjärviä" on Teerisaaren lisäksi mm. Jouhtenisessa, Varpasaaressa ja Kintaisessa.


Lähteet:
Pihlatie, M., Vesajoki, H., Lappalainen, A., Hottola, P. (1997) : Höytiäinen
Vesajoki, Heikki: Höytiäisen kehitys jääkaudesta nykypäivään (Pohjois-Karjalan luonto 1978)
Vesajoki, H., Kilpiäinen, A. (1992) : Höytiäisen saaristo
Vesajoki, H. , Kilpiäinen, A.(1992): Kontioniemi-Kontiolahti




RANTOJEN ELÄIMISTÖÄ

Höytiäisen alueen eläimistä näkyvimpiä ja äänekkäimpiä ovat lokit ja tiirat, jotka kesäisin valloittavat monet kalliosaaret ja -luodot. Järven merkittävin lokkiluoto on Puolimatkankalliot, joille rantautuminen on kielletty lokkien pesintäaikana. Muita tärkeitä pesimispaikkoja ovat mm. Tarmanluodot, Mustakallio ja Veräjäsaaret. Höytiäisellä tavataan yleisempien lokkilajien ohella mm. pikkulokkia, joka on maailmanlaajuisestikin melko harvinainen. Myös viime aikoina vähentynyt selkälokki viihtyy hyvin Höytiäisellä. Tuoreempia tulokkaita järvellä ovat lapintiirat, jotka eivät yleensä pesi näin eteläisillä järvillä. Höytiäisellä pesii myös useita kuikkapareja.

Linnusto on tihein ja monipuolisin järven pohjoisosan matalissa, rehevissä lahdissa. Siellä menestyvät varsinkin monet sorsalinnut ja kahlaajat. Arvokkaita lintualueita ovat mm. Ruvaslahti ja Puhakanlahti Polvijärvellä sekä Teerisaaren Sisuslahti ja Satamanlahti Kontiolahdella.

Arktisten lintulajien muuttoreitti kulkee itäisen Suomen yli ja osa muuttajista pitääkin Höytiäistä levähdyspaikkana keväisin ja syksyisin. Muuttoparvissa saattaa olla satoja, jopa tuhansia hanhia, joutsenia, kuikkia, kaakkureita jne.

Metsäisillä saarilla tavataan tyypillisiä havumetsien lajeja. Saarissa pesivien kanalintujen joukossa erikoisuutena on riekko, jota on totuttu pitämään Pohjois-Suomen asukkaana.







Höytiäisen rantojen tunnusomaisin asukas lienee kuitenkin samettimuurahainen, jonka tunnistaa takaruumiin sametinkiiltävästä nukkapeitteestä ja erikoisista pesäkoloistaan. Se kasaa pesäreiän ympärille noin 15 cm laajan, parin sentin korkuisen hiekkakehän, joka hillitsee pintakasvillisuuden leviämistä. Samettimuurahainen sai Höytiäisellä erittäin suotuisat olot, kun järvenlaskun myötä veden alta paljastui laajoja hietikoita, joissa se elää suurina yhdyskuntina. Missään muualla Suomessa sitä ei tavatakaan näin suurina esiintyminä. Lajia pidetään jäänteenä 7000-8000 vuotta sitten vallinneelta kuivalta ja lämpimältä ilmastokaudelta.

Kekomuurahaiset ovat puolestaan mieltyneet Varpasaareen, jossa niiden pesäkekoja on toistasataa. Erikoinen on myös Matalan saaressa sijaitseva noin 10 metrin pituinen kekomuurahaisten rivipesä.

Höytiäisen saarilla ja rannoilla on toki myös nelijalkaisia asukkaita. Lähellä mannerta sijaitsevissa saarissa tavataan samoja lajeja kuin mantereen puolellakin, hirvistä kettuihin ja jäniksiin. Rehevillä rannoilla asustavat piisamit, Höytiäiseen laskevissa joissa myös majavat ja saukot. Joskus eläinmaailma tarjoaa yllätyksiäkin, kuten karhun, jonka eräänä kesäyönä nähtiin rantautuvan keskellä järvenselkää sijaitsevalla Jussinluodolle.

ks. linkit


Lähteet:
Pihlatie, M., Vesajoki, H., Lappalainen, A., Hottola, P.(1997): Höytiäinen




SUOJELUALUEET

Höytiäisellä on useita luonnonsuojelun kannalta merkittäviä alueita. Niistä Jouhteninen ja Teerisaaren Sisuslahti ovat Natura-kohteita.

Jouhtenisen harjusaari, jonka korkein kohta, Sirnitsanharju, kohoaa lähes 60 metriä järvenpinnasta, on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi harjualueeksi. Se on lähes rakentamaton, luonnoltaan Höytiäisen monipuolisin saari ja maisemassa selvästi erottuvana tärkeä maamerkki järvellä liikkuville. Jouhteninen kuuluu suurimmaksi osaksi rantojensuojeluohjelmaan, kuten myös mm. Sikosaari, Jussinluoto, Kalliosaari, Matala ja Jere.

Höytiäisen suurimman saaren, Teerisaaren sisään pistävä sokkeloinen Sisuslahti on lähes kolmen kilometrin pituinen, myös valtakunnallisesti arvokas lintujen pesimäalue ja muuttolintujen levähdyspaikka. Lahtea ympäröivät vanhat lehtipuuvaltaiset metsät tarjoavat mieluisan elinympäristön vaateliaillekin lintulajeille, kuten kuhankeittäjälle ja valkoselkätikalle. Sisuslahti sekä Polvijärven Ruvaslahti ja Puhakanlahti kuuluvat lintuvesien suojeluohjelmaan. Myös Kontiolahden Satamanlahden kosteikkoranta on rauhoitettu lintujen pesintäalueeksi. Puolimatkankallioilla lintujen elinolot on pyritty turvaamaan maihinnousukiellolla pesintäaikana.

Kartta Höytiäisen suojelualueista



Linkit:

Harjujensuojeluohjelma Pohjois-Karjalassa

Höytiäisen vedenkorkeus

Kontiolahden ympäristöohjelma

Lintuvesiensuojeluohjelma Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalan levätilanne

Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys

Pohjois-Karjalan Natura-kohteet

Pohjois-Karjalan ympäristöohjelma

Rantojensuojeluohjelma Pohjois-Karjalassa

Trombi Höytiäisellä 20.8.2004
Kuvia myrskytuhoista, tuhoalueen kartta, linkki aiheesta kirjoitettuihin lehtiartikkeleihin