Vesijättömaiden käyttö

Veden alta järvenlaskussa paljastuneiden maiden kuivuminen kesti vuosia. Ensimmäisinä kasveina lietteille ja savikoille tuli kortetta ja luhtaheinää, vähitellen myös paju-, leppä- ja koivuvesakkoa. Koska vesijättömaiden omistajat asuivat usein kaukana, käytettiin maita aluksi vain heinäniittyinä, joilta korjattiin luonnonheinää.

“Heinälle lähdettäessä varauduttiin viikon oleskeluun niityllä, ruokatarvikkeita varattiin sen verran mukaan. Asumuksena oli lato, jotkut olivat rakentaneet majankin, jossa ruokailtiin ja yövyttiin. Vakiovarustukseen kuului myös lehmä, josta saatiin maitoa. Yhden oli jäätävä kotiin hoitamaan karjaa.

Useat isännät palkkasivat koviksi työmiehiksi tunnettuja miehiä urakalla heinänniittoon. Saatettiin niittää sateellakin, luotettiin siihen, että sateen jälkeen tulee pouta. Pula-aikana lähdettiin mielellään ruokapalkallakin töihin.

Seivästystä ei tunnettu, heinät kuivattiin pitkällään. — Niitosjälki leviteltiin ja kouhoteltiin. Yöksi heinät laitettiin rukoon, aamulla taas leviteltiin. Hyvällä säällä heinät kuivuivat kahdessa päivässä.

Heinät kannettiin sapilailla latoon. Sapilaat työnnettiin ruon alle, ja kahden hengen kannettiin. Jos oli hevonen käytössä, luotiin heinät karholta rekeen ja ladon eteen. Heinät ajettiin reellä, kärriä ei ollut. Heinät pyrittiin rukoamaan, etteivät ne kastuisi. Jos tuli kiire, oli nopea nostaa ruot sapilailla rekeen. ---

Iltaisin, kun väkeä oli paljon, pidettiin yhteyttä toisiin heinättäjiin. Usein, jopa joka ilta, oli myös tanssit tai kokoonnuttiin piiriä pyörimään Hankuraan tai Kuhnustan ja Martonvaaran tien risteykseen. Lavaa ei tarvittu, maantie kelpasi parketiksi. Viulua soittivat Eero Nevalainen ja Viljo Hyttinen sekä huuliharppua Eero Ovaskainen. Myöhemmin joillakin oli myös gramofoneja.”

“Ruokana oli monesti kuivattua kalaa ja lihaa, joka oli tuotu ladon räystääseen roikkumaan jo talvella. Lehmän maidosta saatiin erilaisia maitoruokia, esimerkiksi riisiryynivelliä. Monilla oli pyydykset järvessä, josta saatiin tuoretta kalaa. Lisäksi syötiin läskisoosia ja perunoita.”

Pitkät heinäntekomatkat olivat tietenkin hankalia ja vähitellen osa vesijättöjen omistajista luopuikin luonnonniityistään, kun taas osa muutti heinätysmaiden tuntumaan asumaan. Samalla aloitettiin myös viljan ja kylvöheinän viljely vesijättömailla.

Lähteet: Muistoja järvenjättömaiden heinätyksestä, Edith Piiroisen ja Emma Kukkosen haastattelu(Vaarojen sanomat 5.7.1987)

Pihlatie,M.,Vesajoki,H.,Lappalainen, A.,Hottola, P. (1997): Höytiäinen


Paluu