Vierevänniemi

Kontiolahden kirkonkylässä sijaitseva Vierevänniemi on Honkavaaran edustalle muodostunut hietikko, jonka kerrostumiin Höytiäisen tyrskyt ovat syövyttäneet jyrkähkön törmän. Kuluvasta törmästä irronnut hiekka muodostaa laajan matalikon, jonka itäreunalla hiekka on kerrostunut särkäksi. Paikka tunnetaan uimarantana, mutta Vierevänniemen rakenteista voidaan myös lukea Höytiäisen kehitys jääkaudesta tähän päivään

Jääkauden jälkeen järvialtaan kallistumisen seurauksena vesi hitaasti nousi ja syövytti rantatörmää. Törmästä irronnut hiekka huuhtoutui veden vietäväksi ja kasautui pohjaan paksuiksi kerrostumiksi, joiden sekaan hautautui rannoilta veteen sortuneita puita. Järvenlaskun jälkeen veden pinta aleni lähtötilanteeseen, jolloin aallokon kulutuksen tuloksena nämä puut paljastuivat. Vanhimmat Vierevänniemen hiekkaan hautautuneista puunrungoista ovat yli 7000 vuotta vanhoja.

Vierevänniemen törmä on altis veden kulutukselle, ja se elää siirtyen taaksepäin. Samalla irronneen hiekan muodostama matalikko on laajentunut ja särkkä siirtynyt maalle päin. Särkän ja rannan väliin on syntynyt umpeen kasvava luhtarantainen lahti.


Lähteet:
Pihlatie, M., Vesajoki, H., Lappalainen, A., Hottola, P. (1997): Höytiäinen
Vesajoki, H. , Kilpiäinen, A.(1992): Kontioniemi-Kontiolahti


Paluu